Lola Wallinkoski on ollut julkisuudessa 20 vuotta. Menestys Suomen Neito -kisoissa elokuussa 1995 laukaisi mediakarusellin, joka on jatkanut pyörimistään tähän päivään saakka. Nyt Lola on kirjoituttanut itsestään elämäkerran, joka ilmestyy syys-lokakuun vaihteessa 2015.
Kirjan on kirjoittanut Luovin Oy:n kirjailija Taina Kuuskorpi ja sen kuvasuunnittelusta vastaa Luovin Oy:ssä mediasuunnittelija Juho Heikkinen.
– Olen halunnut kirjoittaa syvällisen elämäkerran, käyttää psykologista osaamistani monipuolisen henkilökuvan luomiseen ja hahmottaa kokonaisen ihmisen elämäntarinan kaiken Lolan ympärillä pyörivän glitterin ja glamourin takaa, kirjailija, Luovin Oy:n toimitusjohtaja Taina Kuuskorpi kertoo.
Luovin Oy sekä kirjoittaa eri tyyppisiä kirjoja, kuten elämänkertoja ja tietokirjoja sekä romaaneja, että kouluttaa kirjoittajia ja tulevia kirjailijoita sekä tukee kirjoittajia heidän kirjallisissa töissään. Psykologisella osaamisella ja luottamuksellisella työskentelytavalla voimme auttaa sinuakin tarinoidesi toteuttamisessa!
Linkit Ilta-Sanomien ja Iltalehden uutisiin aiheesta: