Rikostarinan sijoittaminen suomalaiselle pikkupaikkakunnalle on suuri riski. Riittääkö miljöössä, asukkaissa ja vaatimattomissa rikoksissa aineksia kiinnostavan tarinan punomiseen? Jenna Kostet on löytänyt toimivan reseptin. Ripaus magiikkaa, kansanperinnettä, mystistä sumua ja surun murtamaa psyykkeen vinoutta loihtii herkullisen keitoksen. 

Marrasöiden tapahtumat alkavat, kun Turun saariston Nauvossa sijaitsevasta mystisestä jatulintarhasta löytyy nuoren naisen alaston ruumis. Poliisikaksikko Nils Larsson ja Mäkelä ovat orientoituneet lähinnä mökkimurtojen tutkimiseen. Samaan aikaan Turun yliopistossa tekee väitöskirjaa Selja, joka vähitellen ajautuu yhä syvemmälle jatulintarhojen syövereihin.

Hän on havainnut tutkimuksessaan, ettei jatulintarhojen tarkoitusta tunnu tuntevan kukaan. Selja uskoo selvittävänsä niiden salaisuuden, vaikka oman henkensä uhalla.

Jenna Kostet on opiskellut kansatiedettä ja annostelee tietojaan houkuttelevalla tavalla Marrasyöt-rikosromaanissaan. Tapahtumat ajoittuvat niin sanottuun jakoaikaan, marraskuun alkupäiviin, jolloin väylä alisiin eli vainajien maailmaan on kaikkein ohuimman oven takana.

Marrasyöt on ihailtavan sujuvaa ja selkeää kieltä. Sävy on lämmin ja tutulle tuntuva, minkä avulla kirjailija saakin syöttää nälkäiselle lukijalle tarinansa hyväksi havaitsemissaan palasissa. Marrasyöt ei petä lukijaa missään kohtaa ja viimeisellä sivulla tuntee olonsa kylläiseksi. Tämä ei ole ollenkaan itsestään selvää rikoskirjoissa, joissa loppuratkaisut tai tekojen motiivit saattavat tarinan lopussa lässäyttää koko nautinnon. Jenna Kostet on kuitenkin tehnyt työnsä tinkimättä tarinan hamaan loppuun saakka.

Rikosromaaneja usein aliarvioidaan kirjallisuudenlajina. Mikään ei estä taitavaa dekkaristia käsittelemästä rivien välissä kipeitä tai syvällisiä teemoja. Kostetin romaanissa kiehtoo surun ja menetyksen jättämät jäljet ihmisiin. Läheisen pohjaton kaipaus saa henkilöt käyttäytymään eri tavoin, eristäytymään, sulkeutumaan, sekoamaan ja täysijärkisetkin vähintäänkin kuvittelemaan.

Tarina vetää ja pitää otteessaan ja oikeaoppisesti tihenee kohti loppuhuipennustaan. Tarina solmiutuu tyylikkäästi, tosin ehkä aavistuksen äkkinykäistynä.

Vaativan viilaajan löytämä ainoa kauneusvirhe on henkilöiden nimien satunnainen vaihtuminen kesken tarinan, mikä lienee pelkästään oikoluennallinen lipsahdus. Myös paikallispoliisin ilmeinen kädettömyys tositoimissa nostaa lukijan ärsytystä, mutta lienee paras hyväksyä kuvauksen saattavan hyvinkin olla realistinen.

Jenna Kostetin Marrasyöt on kunnioitettavan viimeistellysti ja tyylikkäästi kirjoitettu esikoisdekkari. Se vankistaa hienosti Turun suunnasta tulevaa dekkaritarjontaa. Marrasyöt soveltuu sekä aikuisten että nuorten lukijoiden käteen, mikä on pelkkää plussaa, sillä nuorille istuvaa kotimaista laatudekkaria on vähän tarjolla.

Jenna Kostet: Marrasyöt. Robustos 2015. 230 s.