Jos rakkautta voi mitata rahalla, on Ilkka Remes Suomen rakastetuin rikoskirjailija. Eikä vain dekkaristi, vaan ylipäätään kirjailija. Vuodesta toiseen Remeksen kirjat ovat myydyimpien teosten kärjessä. Vuonna 2015 Jäätyvä helvetti oli kaikkein myydyin teos, suositumpi kuin Sofi Oksasen Norma tai vuoden Finlandia-voittaja.

Ilkka Remes on selvästi löytänyt dekkarien ratkaisukaavan. Hän on tasaisen varma valinta, kun etsii viihdettä ja jännitystä. Jäätyvässä helvetissä hän tuhoaa jopa kaksi lentokonetta ensimmäisten lukujen aikana ja tekee sen uskottavasti. Pystyykö siihen joku muu suomalainen rikoskirjailija tänä päivänä? 

Remes on takuuvarma. Osin siis myös asetelmiltaan ennalta-arvattava. Silti toisinaan on virkistävää saada sitä, mitä tilaa. Remeksen kirjoista ei myöskään veto lopu, vaikka ne lukisi uudelleenkin. Esimerkiksi vuonna 2002 julkaistun Itäveren hienous on siinä, että siinä on kaikki remesmäisyys, mutta kaupan päälle tulee paljon muutakin.

Itäveri kertoo ulkoministerin pojasta, Juho Nortamosta. Juho hoitaa tinkimättömällä ammattitaidolla ravintolakokin työtään, kunnes hänen elämänsä peruspilarit alkavat järistä yksi toisensa jälkeen. Suurimman töytäisyn aiheuttaa Juhon oivallus siitä, että hän onkin adoptiolapsi. Vanhemmat eivät ole halukkaita avautumaan asiasta, joten Juhon on lähdettävä itse etsimään juuriaan. Suunta on itään, niin taannoisen Itä-Saksan aikoihin ja maille kuin lopulta Venäjän sydämeen Moskovaan. Juho joutuu keskelle Kremliä ympäröivää rikollista valtapeliä ja sen seurauksena leimahtavaa kansainvälistä kriisiä. Kun Venäjän presidentti matkustaa etelään hoitamaan sikäläisiä kahnauksia, presidentin kintereillä matkustaa murharyhmä, jolla on toimeksiantaja Moskovassa. Juho löytää itsensä tapahtumien ytimestä.

Remes kuvaa Moskovan silloista menoa. Köyhien ja rikkaiden ero on melkoinen ja hallinto korruptoitunut. Tässä suhteessakaan tarina ei liene vanhentunut. Itäveressä vastakkain joutuvat isä ja poika, rakkaus ja kunnia, verijuuret ja isänmaa – kunhan Juho vielä tietäisi, mikä maa hänen isänmaansa lopulta on.

Remeksen romaaneissa pahan paikka on aina idässä. Siksi Itäveri onkin raikas ja erilainen tarina. Idästä löytyvät toki rikolliset, mutta myös rakkaus ja jopa osa identiteettiä. Suomen paikka tarinassa on puolestaan pieni. Itäveressä on hauska hymähdys Suomen ulkopoliittisille ponnisteluille. Kuinka merkityksellisiä ne lopultakaan, tosipaikan tullen, olisivat? Juho Nortamon äiti Sinikka Nortamo toimii ulkoministerinä, voimansa tuntoisena, mutta valtavan Venäjän poliittisissa virroissa vain lastuna laineilla.

Juho Nortamon tarina on poikkeuksellisen syvä ja ehyt Remeksen toimintaan ja seikkailuun painottuvassa tuotannossa. Tunnesiteet, ristiriidat ja verenperintö ovat temaattisesti vahvoina läsnä.

Juhon tarinassa on myös haaveiluun houkuttelevaa koukutusta. Lukijan mitä jos -moottori käynnistyy. Se saa lukijan miettimään omia juuriaan ja niiden mahdollisia salaisia mutkia, sekä unelmoimaan: mitä jos minullekin ilmaantuisi tuollainen sukutausta? Kaikissa asioissa on Itäveressä useampi puoli ja juuri tämän perusteellinen käsittely nostaa Itäveren omalle tasolleen.

Itäveri on täyteläistä Remestä parhaimmillaan. Jännitys- ja rikoskirjallisuuden suursyömärinä usein tulee ylikylläinen olo ja alkaa nirsottaa. Silloin Itäveri on aina ollut varma valinta. Olen nauttinut sen toistaiseksi kuudesti. Ja jos on niin yltäkylläinen olo, ettei kykene kuin köllimään oman vatsan vieressä, Itäveren äänikirjaversio Lars Svedbergin lukemana on täydellinen valinta.

Ilkka Remes: Itäveri. WSOY 2002. 465 s.

Itäveri oli vuoden 2002 kolmanneksi myydyin romaani: 72 900 kappaletta. Vuonna 2015 Jäätyvä helvetti oli myydyin kotimainen kaunokirja: 54 900 kappaletta. Määrän putoaminen ei kieli Remeksen suosion laskusta vaan kirjamyynnin putoamisesta.