Etsi

Luovin Oy

Luovin on ketterä kirjoittajakoulutukseen, tekstien tuottamiseen ja toimittamiseen sekä luovuuden tukemiseen erikoistunut yritys. Jos piilottelet pöytälaatikossasi kustannustoimittamista kaipaavaa käsikirjoitusta, etsit tukea tavoitteelliseen kirjoittamiseen tai haluat arvion käsikirjoituksestasi ennen sen julkaisua, olet tullut oikeaan paikkaan.

LOLA Kahdet kasvot -kirjan saat loikkimalla Sammakkoon tai kipaisemalla Kirjapuotiin

LOLA Kahdet kasvot -elämäkerta on julkistettu ja se saapuu pikapuolin kirjakauppoihin. Jo heti ja välittömästi kirjan saat käsiisi turkulaisesta Sammakon kirjakaupasta, Kauppiaskatu 3, ja Pienestä Kirjapuodista, Yliopistonkatu 28.

Sammakko on avoinna ma-pe 11-19, la 11-16.
Pieni Kirjapuoti on avoinna ma-pe 10-18, la 11-15.

Käy nappaamassa oma lukupakettisi haltuun. Kiinnostavia lukuhetkiä toivottaa Luovin Oy.

Lola Wallinkoskesta kirjoitettu elämänkerta LOLA Kahdet kasvot julkistetaan tänään kello 13. Kirjaa on odotettu ja nyt se julkistetaan ensimmäiseksi tiedotustilaisuuteen kutsutuille median edustajille. Lukijoille kirja on saatavissa Turun Kirjamessuilla perjantaista alkaen messuosastolla A48 sekä Lolan haastattelun yhteydessä lauantaina 3.10. Kuisti-lavalla kello 17.15-17.45. Tule hakemaan omaan kirjaasi Lolan omistuskirjoitus!  Jatka lukemista ”LOLA Kahdet kasvot paljastetaan kolmen tunnin kuluttua”

Syksyn värikkäin elämänkerta LOLA Kahdet kasvot nyt tilattavissa

LOLA_KANSI_2isompi koko.indd
Lola Wallinkosken elämäkerta on vihdoin totta. Taina Kuuskorven kirjoittama LOLA Kahdet kasvot ilmestyy lokakuussa 2015. Osta itsellesi raju ja rohkea elämäkerta, joka tulvii kipeitä, mutta tosia paljastuksia.

Tilaa oma kirjasi ensimmäisten joukossa!

Hinta 34 euroa  (sis. alv. 10 % sekä postituskulut).

Sitovat tilaukset kustantajan Luovin Oy:n sähköpostiin: luovinoy@gmail.com

Tartu kirjasyksyn yllättävään kohukirjaan ja saat huikean lukuelämyksen ja yksityisarkiston kuva-aarteita. Voit myös saapua tapaamaan Lolaa sekä Turun että Helsingin kirjamessuille, seuraa tiedotteitamme.

Lola Wallinkosken elämäkerta värittää tulevaa kirjasyksyä

Lola Wallinkoski on ollut julkisuudessa 20 vuotta. Menestys Suomen Neito -kisoissa elokuussa 1995 laukaisi mediakarusellin, joka on jatkanut pyörimistään tähän päivään saakka. Nyt Lola on kirjoituttanut itsestään elämäkerran, joka ilmestyy syys-lokakuun vaihteessa 2015.

Kirjan on kirjoittanut Luovin Oy:n kirjailija Taina Kuuskorpi ja sen kuvasuunnittelusta vastaa Luovin Oy:ssä mediasuunnittelija Juho Heikkinen.

– Olen halunnut kirjoittaa syvällisen elämäkerran, käyttää psykologista osaamistani monipuolisen henkilökuvan luomiseen ja hahmottaa kokonaisen ihmisen elämäntarinan kaiken Lolan ympärillä pyörivän glitterin ja glamourin takaa, kirjailija, Luovin Oy:n toimitusjohtaja Taina Kuuskorpi kertoo.

Luovin Oy sekä kirjoittaa eri tyyppisiä kirjoja, kuten elämänkertoja ja tietokirjoja sekä romaaneja, että kouluttaa kirjoittajia ja tulevia kirjailijoita sekä tukee kirjoittajia heidän kirjallisissa töissään. Psykologisella osaamisella ja luottamuksellisella työskentelytavalla voimme auttaa sinuakin tarinoidesi toteuttamisessa!

Linkit Ilta-Sanomien ja Iltalehden uutisiin aiheesta:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1435540401257.html

http://www.iltalehti.fi/viihde/2015062919949842_vi.shtml

”Huone sataviis, saavu sinne siis!”

IMG_5523
Logomon avoimien ovien päivää vietettiin tiistaina 16.6. Saimme vihdoin toimistomme oveen numeron, olemme se kuuluisa huone 105, jossa myös laulutekstit syntyvät. Tervetuloa kirjoittaja- ja kirjailijakoulutuksiimme ja hakemaan intoa luovaan työskentelyysi! Logomo, Konttori, huone 105.

Pahantekijöille punotaan lisää juonia koko kesä

Pahantekijä-dekkaristikurssin kirjoittajat saivat toukokuun lopulla kesäeväiksi jännitetemppuja ja sisäpiirin katsauksen rikospoliisin työhön. Kurssilaiset kävivät tutustumassa Turun pääpoliisiasemalle ja rikosylikonstaapeli Jussi Helesvirran luotsaamana koluttiin läpi poliisimaija ja putkat, hahmotettiin uudistunutta poliisiorganisaatiota ja ennen kaikkea saatiin konkreettista tietoa rikostutkinnasta.

Rikoskirjailijalle ja erityisesti poliisiromaania kirjoittavalle yksityiskohtien uskottavuus on tarinan suola ja pippuri. Jokaisella dekkaristilla olikin kullanarvoinen tilaisuus kysyä Jussilta juuri niitä faktoja, joita omassa käsikirjoituksessa on tullut vastaan.

Uskottava poliisiromaani pureekin aina lukijoihin. Tämän kuulimme Myllylahti Oy:n kustannuspäällikkö Niina Within puheenvuorossa lauantain koulutuspäivänä. Myllylahti julkaisee Murhamylly-sarjassaan dekkareita ja jännityskirjoja. Niina loi katsauksen siihen, mitä kustantaja arvioi kirjailijoiden tarjoamista dekkarikäsikirjoituksista ja kertoi, millaisia käsikirjoituksia suomalaiseen dekkarigenreen kaivataan. Hänen keskeisin viestinsä tuleville kirjailijoille oli, että tarinan on oltava kunnossa. Jännityskirjan tulee olla jännitteinen. Hän kertoi, että loppuun saakka viimeistelty käsikirjoitus on kirjailijan etu, kun käsikirjoitusta ryhtyy tarjoamaan kustantamoihin. ”Mitä hiotumpi teksti on, sitä helpompi kustantajan on nähdä se oivallinen juoni kaiken keskellä.” Niina kannustikin kirjoittajia osallistumaan kirjoittajakoulutuksiin ja luetuttamaan tarinoitaan ateljeelukijoille, jolloin käsikirjoitus vankistuu.

Turun yliopiston luovan kirjoittamisen kannatusyhdistyksen Luovuksissa-koulutuksen toinen dekkaristikurssi on edennyt opinnoissaan kirjoitusjaksolle. Kevään mittaan heidät on rokotettu aimo annoksella erikoisasiantuntemusta ja vahvistettu runsaalla tekstipalautteella. Palautteen saaminen onkin koettu yhdeksi arvokkaimmista kurssin anneista. Kirjoitusjakson jälkeen elokuun lopussa kirjailijakouluttajat Taina Kuuskorpi ja Petri Tamminen saavatkin eteensä 14 uutta rikostarinaa. ”Luvassa on huikeita lukuhetkiä, sillä hatarammatkin alkuideat ovat kevään aikana kasvaneet ja terästyneet omaperäisiksi tarinoiden luurangoiksi. Kesän jälkeen luurangot ovat lihoneet varmasti entistä jännittävimmiksi”, kertoo dekkarikoulutuksen konseptin luonut ja koulutuksen johtajana Turussa toimiva Taina Kuuskorpi.

Lisätietoja tulevista dekkaristien ja rikoskirjailijoiden koulutuksista: seuraa luovuksissa.com -sivustoamme tai kysy lisää taina.kuuskorpi@dnainternet.net

Miten leipurista ja lentäjästä tehdään rosvoja?

Kuinka kehitetään kiinnostava sankari tarinaan? Entä millainen on ovela ja hankala pahantekijä tarinassa? Mitä tapahtuu kun pahantekijä lähtee rosvoilemaan sankarin kotiseuduille?

Karvetin koulun viidesluokkalaiset keksivät tarinoihinsa päähenkilöitä Kirjahyrrässä, ensimmäisessä lastenkirjallisuuden festivaalissa Naantalissa toukokuun 2015 lopussa. Luovimen kirjailijat Taina Kuuskorpi ja Juho Heikkinen järjestivät kirjoitussession leirihengessä idyllisessä Naantalin Museon tuvassa.

Koululaisille jaettiin kuvakortteja  ideoinnin ja mielikuvituksen vauhdittamiseksi. Kirjailijat ohjailivat hahmojen syntyjä apukysymysten avulla. tärkeintä oli keksiä, mitä sankari tahtoo ja mikä on hänelle tärkeää. Mutta yhtä tärkeää oli oivaltaa, mitä tarinan pahis tavoitteli ja miksi.

Jo lyhyessä ajassa koululaiset  tuottivat kiinnostavia, hauskoja ja jännittäviä tarinoita. Rohkeimmat uskaltautuivat lukemaan tarinansa ääneen, ujommatkin saattoivat luoda  tarinansa paperille omaksi ilokseen. Kirjailijoiden viesti koululaisille oli, että kirjoittamisessa ei tarvitse olla luokan paras äidinkielessä, eikä rohkein juttujen ääneen lukija, vaan kirjailijoille tärkeää ovat uteliaisuus, kiinnostus moniin ympärillä tapahtuviin asioihin sekä mielikuvitus.

Kirjahyrrä-lastenkirjallisuusfestivaali Naantalissa 20.–23.5.2015

http://www.kirjahyrra.fi

Reijo Mäki ja Christian Rönnbacka dekkarikurssin vierailijoina

Tulevat dekkaristit saivat lauantaina 11.4. kirjaprojektinsa avuksi monenlaista kättä pidempää. Päivän aloitti juttutuokio Reijo Mäen kanssa. Hän kertoi muun muassa kirjailijan uransa alkuvaiheista, kirjoitusrutiineistaan, henkilöhahmojen luomisesta sekä Jussi Vareksen hypystä kirjojen sivuilta valkokankaalle. Kymmeniä kertoja käsikirjoituksen alusta loppuun työstänyt Mäki tietää tarkalleen, miten se tehdään sekä kuinka luodaan tarinasta toiseen karismansa säilyttävä henkilöhahmo.

Loppupäiväksi kurssilaiset pääsivät Antti Hautalehto -kirjoillaan läpimurron tehneen Christian Rönnbackan informaatiomankeliin. ”Rölli” jakoi kokemuksiaan niin KRP:n, Suojelupoliisin kuin paikallispoliisinkin työmenetelmistä ja vastuualueista: kuka tutkii murhaa? Miten tutkinta etenee? Millaiset ovat rikostutkijan tärkeimmät välineet? Mitkä ovat pistoolin osat?

Rönnbackan kokemustausta, jossa kohtaavat niin poliisin, vakuutusetsivän kuin kirjailijankin ammatit, on harvinaisen herkullinen rikoskirjailijan näkökulmasta.

Kokeneiden kirjailijoiden vinkit ja käytännön ohjeet olivat taas kerran teräksistä tavaraa tuleville dekkaristeillemme.

Dekkarikurssilaiselta jo toinen kirja

Kauppalehti arvosti Harri Winterin uuden rikoskirjan korkealle.

Entisen Viking-johtajan siirtyminen huumebisnekseen kannatti. Harri Winterin kirjailijaura starttasi Taina Kuuskorven vetämässä ”Todellinen rikollinen” -dekkaristien täsmäkoulutuksessa vuonna 2013. Pahan palkka on jatko-osa koulutuksen aikana syntyneelle More Justice –sarjan ykkösosalle Hyvät, pahat pojat. Suosittelemme tutustumaan.

Lue Kauppalehden kirja-arvostelu täällä:
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/koston-sulot/uWNpH8sD

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑